VarmaHem Oy Abn palvelutarjonta on laaja ja joustava.
Lue lisää kaikista minun palveluista alla.
Kotipalvelut
Arki tuntuu usein raskaammalta silloin, kun sen jakaa yksin. Seuraa arkeen -palvelu on tarkoitettu sinulle, joka kaipaat juttuseuraa, yhdessä tekemistä tai ihan vain toisen ihmisen läsnäoloa tavallisiin päiviin.
Minulle tärkeintä ei ole kiire tai suorittaminen, vaan kohtaaminen — rauhallinen hetki, jossa saat olla oma itsesi.
Käynti voi olla yhteinen kahvihetki kotona tai kahvilassa, kuulumisten vaihtamista, muistojen muistelua tai keskustelua juuri niistä asioista, jotka ovat sinulle merkityksellisiä. Joskus puhutaan elämästä, joskus säästä ja joskus ei tarvitse puhua lainkaan. Pelkkä turvallinen seura riittää.
Seuraa arkeen rakentuu aina sinun mielenkiinnonkohteidesi ympärille.
Voimme:
- lähteä pienelle kävelylle tai ulkoilemaan
- lukea lehteä tai kirjaa yhdessä
- pelata pelejä tai tehdä käsityötä
- kuunnella musiikkia
- muistella vanhoja aikoja valokuvien äärellä
- viettää rauhallisen kahvihetken jutellen
Yksinäisyys ei aina näy ulospäin, mutta se tuntuu. Säännöllinen kohtaaminen tuo rytmiä viikkoon, odotettavaa päiviin ja ennen kaikkea tunteen siitä, ettei tarvitse olla yksin ajatustensa kanssa. Monelle jo tieto tulevasta tapaamisesta piristää koko viikkoa.
Palvelu sopii esimerkiksi ikäihmisille, kotona paljon aikaa viettäville, omaishoitoperheille tai kenelle tahansa, joka kaipaa seuraa arkeen. Käynnit suunnitellaan joustavasti – satunnaisesti tai säännöllisesti tarpeesi mukaan.
Seuraa arkeen ei ole hoitoa tai suorittamista, vaan ihmisenä ihmiselle olemista. Pieni hetki yhdessä voi olla päivän tärkein.
Puhdas ja viihtyisä koti tuo arkeen keveyttä, selkeyttä ja mielenrauhaa. Siivousapu-palveluni on suunniteltu helpottamaan arkea silloin, kun aika, jaksaminen tai elämäntilanne eivät anna myöten huolehtia kodin siisteydestä itse. Tarjoan luotettavaa ja huolellista siivouspalvelua, jossa tärkeintä on asiakkaan toiveiden kuunteleminen ja kodin kunnioittaminen. Kun koti on siisti, on helpompi rentoutua ja keskittyä olennaiseen.
Palvelu räätälöidään aina yksilöllisesti. Voin auttaa esimerkiksi:
Perussiivouksessa (pintojen pyyhintä, imurointi, lattioiden pesu)
Keittiön ja kylpyhuoneen puhdistuksessa
Ikkunanpesussa
Jääkaapin tai uunin puhdistuksessa
Vuodevaatteiden vaihdossa
Pienissä järjestely- ja organisointitehtävissä
Kertaluonteisessa suursiivouksessa tai muuttosiivouksessa
Siivousapu sopii monenlaisiin elämäntilanteisiin: ikäihmisille, lapsiperheille, työkiireiden keskellä eläville, toipilaille tai kenelle tahansa, joka haluaa vapauttaa aikaa itselleen. Käynnit voidaan sopia säännöllisiksi tai tilata tarpeen mukaan.
Käytän pääsääntöisesti asiakkaan omia siivousvälineitä ja -aineita. Tämä on usein käytännöllistä ja varmistaa, että kodissa käytetään tuttuja tuotteita. Sopimuksen mukaan voin kuitenkin tuoda mukanaan omat välineet ja puhdistusaineet erillistä maksua vastaan.
Asiointipalvelumme on tarkoitettu helpottamaan päivittäisiä toimia silloin, kun liikkuminen on hankalaa, aikataulut ovat tiukat tai kaipaat muuten vain tukea kodin ulkopuolisiin asioihin.
Autan esimerkiksi kauppa-asioinneissa, apteekkikäynneissä, pankki- ja virastoasioissa sekä muissa arjen tehtävissä. Voin lähteä mukaan seuraksi ja tueksi tai hoitaa sovitut asiat puolestasi – aina toiveidesi ja tilanteesi mukaan. Tärkeintä on, että asiointi sujuu turvallisesti ja rauhallisesti ilman turhaa stressiä.
Asiointipalvelu voi sisältää esimerkiksi:
Ruoka- ja päivittäistavaraostokset
Apteekkikäynnit
Posti- ja pakettiasiat
Monelle pelkkä tieto siitä, että apua on saatavilla, tuo turvaa arkeen. Yhdessä asiointi voi olla myös mukava hetki jutella ja vaihtaa kuulumisia. Kiireettömyys ja asiakkaan kuunteleminen ovat minulle tärkeitä – jokainen käynti suunnitellaan yksilöllisesti.
Saattajapalvelu tuo turvaa ja mielenrauhaa tilanteisiin, joissa liikkuminen kodin ulkopuolella tuntuu epävarmalta tai yksin lähteminen ei ole mahdollista. Palvelu on suunniteltu tukemaan arkea silloin, kun tarvitset rinnalle luotettavan ja rauhallisen kulkijan.
Saattaja voi lähteä mukaan esimerkiksi lääkärikäynnille, tutkimuksiin, harrastuksiin, juhliin tai muihin tapaamisiin. Huolehdin siitä, että matka sujuu turvallisesti ja kiireettömästi – ovelta ovelle. Tarvittaessa autan pukeutumisessa, liikkumisessa, ajanvarausten seuraamisessa sekä käynnin aikana asioiden ymmärtämisessä ja muistamisessa.
Saattajapalvelu voi sisältää esimerkiksi:
Lääkärissä tai sairaalassa käynnin saattamisen
Tutkimus- ja hoitokäynnit
Harrastuksiin ja tapahtumiin kulkemisen
Perhejuhliin tai ystävätapaamisiin osallistumisen
Monelle yksin liikkuminen voi aiheuttaa epävarmuutta tai turvattomuuden tunnetta. Kun mukana on tuttu ja luotettava saattaja, lähteminen on helpompaa ja mieli rauhallisempi. Samalla käynti voi olla mukava hetki vaihtaa kuulumisia ja saada seuraa päivään.
Palvelu sopii erityisesti ikäihmisille, liikuntarajoitteisille, toipilaille tai kenelle tahansa, joka tarvitsee tukea kodin ulkopuolella liikkumiseen. Käynnit voidaan sopia kertaluonteisesti tai säännöllisesti tarpeen mukaan.
Saattajapalvelun tavoitteena on mahdollistaa aktiivinen ja omannäköinen arki turvallisesti. Sinun ei tarvitse jäädä kotiin epävarmuuden vuoksi – kuljen rinnallasi.
Raikas ulkoilma, pieni kävelylenkki ja luonnon vaihtuvat maisemat tekevät hyvää niin keholle kuin mielelle. Ulkoilupalveluni on suunniteltu sinulle, joka kaipaat seuraa ja tukea ulos lähtemiseen – turvallisesti ja omassa tahdissasi.
Kaikille ulkoilu ei ole itsestään selvää. Liikkuminen voi tuntua epävarmalta, yksin lähteminen ei houkuttele tai arkeen kaivataan vain rohkaisua ja seuraa. Ulkoilupalvelussa tärkeintä on kiireettömyys, turvallisuus ja yhdessä tekeminen. Lähdemme liikkeelle sinun vointisi ja toiveidesi mukaan – olipa kyse lyhyestä happihyppelystä tai pidemmästä kävelystä.
Ulkoilu voi sisältää esimerkiksi:
Rauhallisen kävelylenkin lähiympäristössä
Puistossa tai pihalla oleskelun
Penkillä istumisen ja maisemien katselun
Kevyttä liikkumista ja venyttelyä
Kauppareissun yhdistettynä kävelyyn
Keskustelua ja kuulumisten vaihtoa ulkoilun lomassa
Säännöllinen ulkoilu tukee fyysistä kuntoa, tasapainoa ja yleistä hyvinvointia. Samalla se virkistää mieltä ja tuo rytmiä viikkoon. Monelle jo pieni hetki ulkona tuo energiaa koko päivään ja parantaa unen laatua.
Tarvittaessa autan apuvälineiden kanssa ja varmistan turvallisen liikkumisen koko ulkoilun ajan. Sinun ei tarvitse lähteä yksin – kuljen rinnallasi ja nautimme yhdessä raikkaasta ilmasta.
VarmaHem Oy Ab on hyväksytty palvelusetelintuottaja – omaishoidon tuki, Sipoossa ja Porvoossa.
Omaishoitajuus on arvokasta ja merkityksellistä työtä, mutta se voi olla myös kuormittavaa. Tarjoan luotettavaa ja kiireetöntä tukea omaishoitajille arjen keskelle – jotta sinäkin saat levätä ja kerätä voimia.
Palveluni mahdollistaa omaishoitajalle vapaahetken, asiointikäynnin tai rauhallisen lepohetken tietäen, että läheinen on turvallisissa käsissä. Huolehdin hoidettavan arjesta yksilöllisesti, kunnioittavasti ja läsnäollen.
Voin tarjota esimerkiksi:
Seuraa ja keskustelua
Ulkoiluapua
Avustamista arjen askareissa
Rauhallista läsnäoloa ja turvaa
Sinun jaksamisesi on tärkeää. Ota yhteyttä, niin suunnitellaan yhdessä sopiva tukimuoto juuri teidän tarpeisiinne.
Hyvä ravitsemus on tärkeä osa hyvinvointia ja jaksamista. Ruokailussa avustaminen -palveluni tukee arkea tilanteissa, joissa ruokailuun liittyvät toiminnot ovat haastavia tai vaikeutuneet. Tavoitteena on varmistaa, että ruokailuhetki on rauhallinen, turvallinen ja miellyttävä osa päivää.
Palvelu voi sisältää esimerkiksi:
Aterian valmistelun ja kattamisen
Juomisen muistuttamisen
Ruokailutilanteessa avustamisen
Ruokailutilanteen rauhoittamisen ja seurana olemisen
Keittiön siistimisen ruokailun jälkeen
Ruokailu on muutakin kuin ravinnon saantia – se on hetki pysähtyä, nauttia mausta ja usein myös vaihtaa kuulumisia. Yhdessä ruokailu voi lisätä ruokahalua ja tuoda päivään mukavaa rytmiä.
Suihku- ja hygienia-avustamisen tukipalveluni tarjoaa käytännön tukea arkeen tilanteissa, joissa peseytyminen, pukeutuminen tai muut hygieniaan liittyvät toiminnot ovat hankalia. Palvelun tarkoitus on tukea asiakkaan omaa toimintakykyä ja tehdä hygieniahetkistä turvallisia ja sujuvia, ei tarjota hoitoa tai lääketieteellistä palvelua.
Palvelu voi sisältää esimerkiksi:
Suihkuun tai kylpyyn valmistautumisen ja turvallisen siirtymisen suihkuun, kylpyammeeseen tai suihkutuoliin
Ohjaaminen peseytymisessä
Hammashygieniasta huolehtimisen muistuttaminen tai ohjaaminen
Hygieniatuotteiden, kuten saippuan, shampoon, voiteiden tai deodorantin käytön ohjaaminen
Pyyhkeiden ja vaatteiden asettaminen valmiiksi esille
Turvallisen liikkumisen tukeminen peseytymisen aikana, kuten liukuesteiden, tukikahvojen tai kävelytuen käyttö
Apua säännöllisten rutiinien muistamisessa, kuten ihon kosteutus tai hiusten laitosta huolehtiminen
Peseytymisen jälkeinen ympäristön siistinä pitäminen, kuten lattioiden kuivaus ja pyyhkeiden järjestely
Palvelu toteutetaan aina asiakkaan omien toiveiden ja yksilöllisten tarpeiden mukaan. Tavoitteena on, että hygieniahetket sujuvat turvallisesti ja rauhallisesti.
Pihatyö palveluni tarjoaa apua arkeen, jotta piha pysyy siistinä ja turvallisena.
Palvelu voi sisältää esimerkiksi:
- Nurmikon haravointi tai lehtien kerääminen
Pensas- ja kukkaistutusten hoito, kuten kastelu ja kitkeminen
Kevyt oksien ja pensaiden leikkaus
Lumien kolaus tai hiekoitus talviaikaan (pienet pihat)
Pihan siistiminen ja roskien kerääminen
Pienimuotoinen järjestely ja pihan yleisen siisteyden ylläpito
Autan siinä määrin kuin asiakkaan omatoimisuus ei riitä, mutta palvelu ei sisällä vaativaa ammattipuutarhatyötä tai vaarallisia koneiden käyttöä .
Juhla-apu tekee erityisistä hetkistä sujuvampia ja helpottaa juhliin valmistautumista. Palvelu tarjoaa käytännön apua ja tukea, jotta voit keskittyä itse juhlan viettoon ilman ylimääräistä stressiä.
Juhla-apu voi sisältää esimerkiksi:
Tilojen valmistelu ja koristelu
Astioiden ja kattausten järjestely
Apua pukeutumisessa tai muiden valmistelujen tekemisessä
Tilojen siistiminen ja järjestely juhlan jälkeen
Palvelu auttaa tekemään juhlista sujuvia, mukavia ja ikimuistoisia hetkiä, ja varmistaa, että kaikki käytännön asiat sujuvat ongelmitta.
Muuttoapu helpottaa muuttamista tarjoamalla käytännön tukea arjen tavaroiden pakkaamiseen ja järjestelyyn uudessa kodissa.
Muuttoapu voi sisältää esimerkiksi:
Kevyiden tavaroiden ja henkilökohtaisten esineiden pakkaaminen ja järjestely
Astioiden, kirjojen ja muiden pienten tavaroiden purkaminen uudessa kodissa
Kaappien, hyllyjen ja säilytystilojen järjestäminen
Siivoustöiden tekeminen muuttotilanteen yhteydessä
Palvelu ei sisällä suurten huonekalujen, raskaiden esineiden tai muiden painavien tavaroiden kantamista.
Kaikkia palveluita ei aina ole mahdollista listata erikseen. Jos et löydä tarvitsemaasi palvelua sivuiltamme, ota rohkeasti yhteyttä ja kysy lisää.
Monet arjen avun tarpeet ovat yksilöllisiä, ja palvelu voidaan usein räätälöidä juuri sinun tai läheisesi tilanteeseen sopivaksi. Keskustellaan toiveistasi ja katsotaan yhdessä, miten voin auttaa.
Yhteydenotto ei sido mihinkään – kysyminen on aina ensimmäinen askel sujuvampaan arkeen.
Voit myös katsoa sivun tietopankista jos sieltä löydät vastausta.
Muut palvelut
Tarvitsetko apua kodin pienissä korjaus-, asennus- tai kunnostustöissä? Autan arjen pienissä projekteissa, jotka parantavat kodin toimivuutta, turvallisuutta ja viihtyisyyttä.
Palveluihini kuulua esimerkiksi:
Hyllyjen, taulujen ja peilien asennus
Lamppujen ja valaisimien asennus (ei sähkötyöt)
Rullaverhojen asennus
Postilaatikon tai numerokilpien kiinnitys
Huonekalujen ja kaappien kokoaminen
Vetimien vaihto/kiristykset
Naulakoiden ja säilytysratkaisujen asennus
Pienet maalaus- ja paikkamaalaustyöt
Seinien paikkaus (esim. ruuvinreiät)
Erityisesti senioreille pienetkin korjaukset voivat lisätä kodin turvallisuutta merkittävästi.
Jos et ole varma kuuluuko työ palveluihin, kysy rohkeasti – katsotaan yhdessä jos pystyn auttamaan.
Hoiva-alan ammattilaisena huolehdin ihmisistä – ja ajoneuvoasentajana huolehdin myös autoista. Minulla on ajoneuvoasentajan koulutus sekä usean vuoden kokemus mekaanikkona, joten autosi pienet huolto- ja korjaustyöt hoituvat osaavasti ja luotettavasti.
Palveluihini voivat kuulua esimerkiksi:
Polttimoiden vaihto
Pyyhkijänsulkien vaihto
Renkaiden vaihto
Nesteiden tarkistus ja lisäys (öljy, jäähdytysneste, lasinpesuneste)
Jarrupalojen vaihto
Muut pienet korjaukset
Jos et ole varma kuuluuko tarvitsemasi työ palveluihini, kysy rohkeasti – katsotaan yhdessä, miten voin auttaa.
